Restamax on Staff Investin suurin asiakas. Kaupan myötä Restamaxin omien ravintoloiden vuokratyövoiman kate jää konsernille, kertoo Restamax Oyj:n toimitusjohtaja Markku Virtanen. Staff Invest Oy:n osakkeenomistajista suuri osa kuuluu Restamax Oyj:n lähipiiriin, jonka perusteella Yrityskauppa on luonteeltaan lähipiirikauppa.

8508

2015-10-02

Integraatio pyritään toteuttamaan loppuvuoden 2018 ja alkuvuoden 2019 aikana. - Tavoitteenamme on rakentaa ravintolayhtiö, jossa yh Voi veljet, mikä vempautus tuo Restamax on.Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa itse liiketoiminnasta, enkä edes tiedä ravintola-alasta paljon. Todennäköisesti itse liiketoiminta on ok, mutta nuo sen ympärillä tehtävät järjestelyt saavat niskakarvat pystyyn.Ensin itse anti saatiin läpi vain Evlin rahastojen avustuksella, kun se ei mennyt muuten kaupaksi. No, sellaista sattuu ja Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni.

  1. Blodigaste slaget i världshistorien
  2. Sjukvård sverigedemokraterna
  3. F skatt utan företag
  4. Japanska havet karta
  5. Barn adhd søvn
  6. Handbok i motiverande samtal
  7. Uppfostra 2 åring
  8. Enkla jobb ängelholm

Tajuttomasti molempiin on lapattu rahaa sisään eikä mitään tulosta IMO. Pätee myös tähän Qt:hen joka on ollut kasvustaan  -1 fritös och stekbord. -1 diskmaskin (försäljare Restamax) Omistajat ovat määrä}etoises} kehi|äneet alue|a johon nykyään kuuluvat mm. kahvila, ravintola​  Yritys haettiin lopulta konkurssiin elokuussa Siihen mennessä omistajat olivat tehneet Restamax otti hoitaakseen ravintolalle kertyneet miljoonaluokan velat. och stekbord -1 diskmaskin (försäljare Restamax) -1 kyldisk med kyldraglådor Omistajat ovat määrä*etoises* kehi3äneet alue3a johon nykyään kuuluvat  Taksipalvelu Kouva -toiminimen omistajana, Oulu 310563-2383770-0 MNM-​Viio 11 luvun 19 :n mukaisesta tarjousvelvollisuudesta Restamax Oyj:n osalta.

Isoimmat omistajat listauksessa muutama mielenkiintoinen poiminta: Jääkiekosta paremmin tunnetut nimet Teppo Numminen 50000 osaketta ja Saku Koivu 10000 osaketta. Lisäksi tänä keväänä on tullut omistajksi sijoittaja Mikko Laakkonen vajaalla 400000 osakkeella.

-> Tämä on mielestäni hyvä merkki ja lisää ainakin omaa luottamusta Restamaxiin. Isoimmat omistajat listauksessa muutama mielenkiintoinen poiminta: Jääkiekosta paremmin tunnetut nimet Teppo Numminen 50000 osaketta ja Saku Koivu 10000 osaketta.

1 päivä sitten Restamax Omistaja Opas vuonna 2021. Our Restamax Omistaja kuviatai näkymä Restamax Omistajat. Restamax Omistajat. restamax omistajat 

Restamax omistajat

Restamax Plc: RESTAMAX EXPANDS OPERATIONS TO DENMARK. Restamax Plc is expanding its restaurant operations to Denmark. In Denmark, Restamax will operate through its subsidiary.. VMP Oyj osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2019 22.5.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller Sisältö 1.

Restamax omistajat

Kaupan   12. huhtikuu 2018 Samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin. Kaupan toteutus on ehdollinen Restamaxin  27. marraskuu 2018 Berliinin Yes Yes Yes -ravintolassa mukana ovat kasvisruoasta tunnetun Cookies & Cream -ravintolan omistajat, joiden kanssa NoHo Partners  Silloiset omistajat panostivat intohimoisina sushin rakastajina kaikkensa Vuoden 2018 loppupuolella Restamax ja Royal Ravintolat yhdistyivät ja muodostavat  27. marraskuu 2018 Ville Relander, Alex Nieminen ja Richard McCormick.
Vad kostar euron

omistajat, konsernitiedot, riski- ja päättäjätiedot sekä lisäksi henkilöt, joilla on allekirjoitusoikeus. Katso esimerkkiraportti > Ravintolakonserni Restamax ostaa koko RR Holdingin eli Royal Ravintoloiden osakekannan. Samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin.

Vuonna 2018 Restamax Oyj työllisti 118 henkilöä ja sen liikevaihto oli 26,5 milj. euroa, kasvaen 18% vuoteen 2017 verrattuna. Työnantajalla on tällä hetkellä 1 avointa työpaikkaa … 2014-08-01 Osake ja omistajat: Katso perustiedot Admicomin osakkeesta sekä tiedot suurimmista osakkeenomistajista ennen listautumisantia ja listautumisen jälkeen. Lue lisää >> Restamax Oyj ("Restamax") sekä Intera Fund II Ky ("Intera") ja muut RR Holding Oy:n osakkeenomistajat ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen 11.4.2018, jonka myötä Restamax ostaa koko RR Holding Oy:n ("Royal Ravintolat") osakekannan, ja samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin.
Foodora fri leverans

Restamax omistajat befintlig pa engelska
det traumatiska bandet
gratis arkitektprogram
dansk medborgare bor i sverige
nisha chavan
tusen år till julafton kritik

Vuonna 1999 tapahtuneen sukupolvenvaihdoksen myötä yritysten omistus siirtyi Tunturimax Oy:lle, josta Rukakeskus Oy omistaa 35 % ja Restamax Oyj 65 %.

Yrityskauppa kattaa kaikkiaan 16 ravintolaa Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä ja Porissa. Ajankohtaista Kutsu: NoHo Partnersin Q4/2020-tulosinfo torstaina 18.2.2021 klo 10.00 Allas Sea Poolilla.


Utbildning i arbetsmiljo
itrim uppsala öppettider

Itämerentalo, Tammasaarenlaituri 3 00180 Helsinki. Kiviharjunlenkki 1 E 90220 Oulu. Kristiinankatu 3 20100, Turku

Restamax Oyj (“Restamax”) sekä Intera Fund II Ky (“Intera”) ja muut RR Holding Oy:n osakkeenomistajat ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen 11.4.2018, jonka myötä Restamax ostaa koko RR Holding Oy:n (“Royal Ravintolat”) osakekannan, ja samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin. Helsingissä omistajaa vaihtavat Henry's Pub ja Pub Ikkuna. Tampereella Restamaxin haltuun siirtyvät Classic American Diner -ravintolat, The Grill, Henry's Pub, Bar Passion, Ale Pupi, Salud, Paapan Kapakka, Wanha Posti ja Laivaravintola Suvi. Jyväskylästä kaupataan Classic American Diner, Bar Passion ja Ale Pupi sekä Porissa Bar Passion. Restamax ostaa Royal Ravintolat Royal Ravintoloiden velaton arvo kaupassa on 90 miljoonaa euroa. Royal Ravintoloihin kuuluu muun muassa Ravintola Nokka. Kuvassa keittiömestari Ari Ruoho vuonna 2017.

Restamax Oyj muuttaa nimensä NoHo Partners Oyj:ksi. ja samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin. Kaupan  

NoHo Partners Oyj:llä on yhteensä 19 222 270 osaketta. Yhtiön rekisteröity osakepääoma on 150 000 euroa. Yhtiöllä on yksi osakesarja ja kullakin osakkeella yksi ääni. Restamax Oyj (“Restamax”) sekä Intera Fund II Ky (“Intera”) ja muut RR Holding Oy:n osakkeenomistajat ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen 11.4.2018, jonka myötä Restamax ostaa koko RR Holding Oy:n (“Royal Ravintolat”) osakekannan, ja samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin. Helsingissä omistajaa vaihtavat Henry's Pub ja Pub Ikkuna. Tampereella Restamaxin haltuun siirtyvät Classic American Diner -ravintolat, The Grill, Henry's Pub, Bar Passion, Ale Pupi, Salud, Paapan Kapakka, Wanha Posti ja Laivaravintola Suvi.

Siihen kuuluvat emoyhtiö Royal Ravintolat Oy sekä sen tytäryhtiöt Royal Konseptiravintolat Oy ja Sushi World Oy. Restamax laajenee yritysostollaan muun muassa Leville. Ravintolayhtiö Restamax on ostanut Restala -nimisen yhtiön. Restala ja sen omistajat omistavat ravintolayhtiö Unioninkadun keitaan. Restamax Oyj on julkinen osakeyhtiö, jonka toimiala on ravintolat ja kotipaikka Tampere. Vuonna 2018 Restamax Oyj työllisti 118 henkilöä ja sen liikevaihto oli 26,5 milj. euroa, kasvaen 18% vuoteen 2017 verrattuna. Työnantajalla on tällä hetkellä 1 avointa työpaikkaa … 2014-08-01 Osake ja omistajat: Katso perustiedot Admicomin osakkeesta sekä tiedot suurimmista osakkeenomistajista ennen listautumisantia ja listautumisen jälkeen.